lauantai 6. huhtikuuta 2013

suddenly fall in love with you part 19

Lauren



Kävelin portaita alas ja pian näin Louisin. Hän kääntyi minua kohti ja hänen kirkkaat siniset silmät loistivat minuun päin. Hänen kasvoilleen muodostui tuo ihana hymy. Hän ojensi kätensä johon tartuin.
"Näytätte upealta tänään" Louis sanoi ja antoi käsipusun.
"Kiitos, kuin myös" sanoin ja vinkkasin silmää Louisille. Louisilla oli puku päällä ja kauluspaidastaan pari ensimmäistä nappia auki koska tiesi että se saa minut hulluksi. Louis tarttui minua kädestä. Ensin hän kieritti omaa kätään minun kättääni vasten ja sitten tarttui kunnolla kädestä. Astuimme hotellista ulos ja hotellin edusta oli taas täynnä faneja.
"Enkö ikinä saa viettää aikaa perheeni kanssa rauhassa" Louis sanoi minulle vähän ärtyneenä.
"Kyllä se siitä" sanoin. Pian astuimme mustaan Range Roveriin. Louis avasi minulle kohteliaasti oven.
"Mihin me menemme syömään?" kysyin kun auto lähti liikkeelle.
"Yhteen paikkaan missä on upeat maisemat" Louis sanoi ja suuteli minua. Oli jo ilta joten oli aika hämärää. Katsoin ulos ikkunasta ja tähtiä alkoi ilmestyä taivaalle. Vaikka oli ilta oli ihanan lämmin.
"Noniin perillä ollaan" Louis sanoi ja astui autosta ulos ja auttoi minut ulos. Näin edessäni Eiffel tornin. Olen aina halunnut nähdä sen ja käydä sen huipulla !
"Oletko tosissasi ? Menemmekö me tuonne ylös?" kysyin ja Louis nyökkäsi.
"Eikai pelota?" Louis kysyi.
"No ei !" sanoin ja lähdimme käsikädessä kävelemään kohti 'hissiä' jolla pääsemme ylös.

Kun olimme ylhäällä näin edessäni katetun pöydän , kaksi kynttilää , 'kasan' ruusuja ja ruokaa. Suuni loksahti auki. Louis katsoi minua hymyillen ja ojensi minulle yhden ruusun. Halasin häntä ja suutelin tätä.
"Eiköhän käydä syömään" Louis kuiskasi ja menimme pöytään syömään.
Juttelimme , nauroimme, söimme, joimme ja pidimme hauskaa.
"Louis, minun pitää kertoa jotakin" sanoin kun olin syönyt.
"Kerro" Louis sanoi ja hymyili. Nousin seisomaan ja otin Louisia kädestä ja menin kaiteen luo.
"Minun olisi pitänyt kertoa tämä jo aikaisemmin" sanoin ja pidin Louisin bleiseristä kiinni. Louis näytti huolestuneelta.
"Kerrojo" Louis sanoi. Nielaisin ja hengitin syvään.
"Minä.."aloitin. Louis suuteli minua yht äkkiä.
"Rakastan sinua" Louis sanoi ja laittoi kätensä minun ympäri. Kasvoilleni muodostui suuri hymy.
"Minäkin sinua"sanoin ja suutelimme taas.
"Sitäkö sinä olit sanomassa?" Louis kysyi ja nyökkäsin.
"No minä ehdin ensin" Louis sanoi ja vinkkasi silmää.
"Niin taisit ehtiä" naurahdin. Äkkiä kuului musiikkia.
"Saisinko luvan?" Louis kysyi kumartaen. Niiasin ja tartuin Louisin käteen. Tanssimme hitaasti , little thingsin tahtiin.
"You can't go to bed without a cup of tea, maybe thats the reason that you talk in your sleep, and all those conversations are the secrets that I keep, though it makes sense to me" Louis lauloi minulle. Kylmät väreet valtasivat kehoni. Tunsin itseni niin onnekkaaksi. Tanssin maailman kuulun pojan kanssa.
Tanssimisen jälkeen minulle alkoi tulla kylmä. Louis antoi bleiserinsä minulle.
"Haluan ottaa kuvia vähän" sanoin ja kaivoin puhelimeni minilaukustani. Otin maisemista kuvia ja sitten minusta ja Lousista. Pusukuvia ja jotain ilme kuvia. Voi että rakastan häntä.
"Olisko aika palata hotelliin?" Louis kysyi silittäen selkääni.
"Joo ,mutta en halua jättää tätä upeaa paikkaa" sanoin katsoen maisemia.
"Saat tavata perheeni huomenna" Louis sanoi hymyillen.
"Mahtavaa !" sanoin ja halasin tiukasti Louisia.
"No jos nyt lähdemme" Louis sanoi. Hän tarttui minua kädestä ja lähdimme alas. Alhaalla meitä odotti muutama fani mutta Louis ei nyt suostunut ottaa kuvia tai antamaan nimmaria.
Istuimme taas tuossa upeassa autossa. Louis piti minua kädestä ja siltti sitä. Sitten hän käänsi katseensa suoraan minun silmiini.
"Mitä katsot?" naurahdin.
"Sinua. Olet upein tyttö kenet olen ikinä tavannut" Louis sanoi ja siltti poskeani nyt. Taisin vähän punastua.
"Oot säki iha okei" sanoin vinkaten silmääni. Louis naurahti ja alkoi suutelmaan minua. Ja minä tottakaai vastasin tuohon suudelmaan. Hän tuli minua lähemmäksi ja siirsi kätensä minun jalan päälle.
"Louis. Odota hotelliin asti" sanoin vinkaten silmää. Louis puri hultaan ja siirtyi paikalleen.
Pääsimme hotellin eteen ja taas hotellin edusta oli täynnä faneja. Louis piti lujaa kädestäni ja ryntäsi fanien ohi mutta hymyili heille silti. Juoksimme hissiin ja nauroimme hissiin tultuamme.
"Miksi ihmeessä nauramme" kysyin.
"En tiedä" Louis sanoi ja lakkasi nauramasta. Hän tuli minua lähemmäksi. Hän siirsi toisen kätensä pääni yläpuolelle ja toisen kätensä poskelleni. Ja sitten hän suuteli minua.
"Louis.." sanoin kun hän suuteli kaulaani
"En voi odottaa" Louis sanoi ja nosti minut syliinsä kuin olisin morsian. Samassa hissin ovet aukesivat ja Louis kantoi minut huoneeseemme. Hän asetti minut sängylle. Hän riisui paitansa niinkuin minunkin. Ja suuteli koko ajan. Hänen kätensä kulki mahaani pitkin,käsivarttani pitkin ja poskeani pitkin. Vaatteet vähenivät koko ajan. Purin huultani kun Louis suuteli niskaani ja kaulaani.
"Rakastan sinua ikuisesti" Louis kuiskasi korvaani ja suuteli minua.


___________________________________________________________________________________
VIHDOIN XD tässä taas uus osa :)
teen seuraavaks osan naomista ja harrysta ;)
xoxo
hope u like it !

4 kommenttia: