Lauren
Joka arkiaamu herään siihen raivostuttavaan herätyskellon ääneen. Tällä kertaa herätys oli kuudelta perjantai aamuna. Avasin silmiäni hitaasti ja korotin kättäni jotta sammuttaisin herätyskellon. Katsoin ulos kauniiseen Lontoon aamuun. Näin ikkunastani London Eyen ja Big Benin. Ihanin maisema ikinä.
"Minun on noustava" sanoin hiljaa itsekseni mutta laskin pään tynyyn ja suljin silmäni. Ajattelin että ehkä pari minuuttia vielä. Taisin nukahtaa enemmän kuin pariksi minuutiksi.
"Lauren ! Herätys , kello on seitsemän !" ystäväni / kämppikseni Naomi huusi huoneen oveltani.
"Täh? Mitä joo" vastasin unisena ja nousin salaman nopeasti ylös. Petasin petini ja nappasin meikkini ja menin vessaan meikkamaan. Pistin pitkäät tuuheat vaaleanruskeat hiukseni sekanutturalle. Puin ylleni tummat farkut ja löysän collegepaidan. Menin keittiöön ja nappasin voileivän ja join lasin appelsiini mehua.
"Okei valmis lähtee?" Naomi kysyi eteisessä mukiessaan kenkiään.
"Joo pesen hampaat, tuun autolle sitten!" huusin vessasta hammasharja suussa. Kuulin kun ovi pahati kiinni. Juoksin vielä huoneeseeni ja vilkaisin kelloa.
"Hmm puol kaheksan. Oonpas nopee" tuumin itsekseni ja heitin laukkuuni kamerani , avaimet, muistivihon,penaalin ja pari koulukirjaa. Nappasin vielä iphoneni pöydältä ja nappasin nahkatakkini ja laitoin mustat converset jalkaani ja tarkistin että kaikki oli sammutettu. Sitten lähdin Naomin autolle.
"Sitten menoks ja nopeesti vartti aikaa!" sanoin Naomille ja tämä lähti ajamaan. Koululle kestäisi 20minuuttia ajaa mutta pyysin että Naomi ajaisi vähän kovempaa.
Saavuimme vihdoin koululle. Katsoin rannekelloani ja huomasin että olin ajoissa.
"Okei tuun sitten työpaikalles koulun jälkeen!" sanoin kun olin iroittamassa turvavyötä.
"Okei , hyvää koulupäivää!" Naomi toivotti ja ajoi pois koulunpihalta. Juoksin sisälle ja etsin luokkaani. Minulla oli valokuvausta. Opiskelen tällä hetkellä valokuvaajaksi / videokuvaajaksi. Menin luokkaan ja opettaja tuli heti perässäni.
"Noniin hyvä huomenta" opetajamme sanoi masentuneella äänellä.
"Huomenta" koko luokka vastasi väsyneinä takaisin.
"Okei heti ekaks mulla on tosi tärkeetä asiaa" Opetajamme aloitti. Koko luokka kiinnostui paitsi minä joka tein muistinpanoja kirjastani.
"Erään poikabändin manageri otti minuun yhteyttä. Hän oli kuullut että meidän koulun tässä ryhmässä on taitavia videokuvaajia. Tämän bändin tarvitsisi ensi viikolla kuvata uusi musiikkivideo ja joku teistä saa kunnian kuvata sitä" Jokainen innostui ja minun huomiokin kiinnityi.
"Kuka on se bändi?" eräs Alexsanda kysyi toisesta päästä luokkaa.
"Se selviää teille sitten kun olen päättänyt kuka pääsee tekemään sen" Opettaja sanoi hymyillen.
"Noniin sitten kirjat esille sivulta 45" Opettaja aloitti. Koko tunnin mietin mikä bändi se olisi ja kuinka siistiä olisi kuvata poikabändin musavideo.
"Ja vielä ennen kuin tunti loppuu saatte projektin!" Opettaja sanoi ennen tunnilta pääsyä.
"Teidän täytyy kuvata joku 3minuutin video ja lisätä sinne jotain melodiaa. Valitsen kolme parasta ja sitten niistä valitsen yhden ketä saa kunnian kuvata poikabändin musavideon" Merkitsin kaikenylös mitä opettaja sanoi. Hmm tästä tulisi hauskaa!
Naomi
Ajoin punasen minini tacoravintolan pihaan jossa olin siis töissä. Lukitsin autoni ovet ja menin sisälle.
"Huomenta Max!" huusin työkaverilleni Maxille.
"Huomenta" Max vastasi putsatessaan pöytää.
"Valmis ainaiseen hiljaiseen perjantaiaamuun?" Max kysyi ennekuin pääsin takahuoneesen. Huokasin ja mumisin vastaukseksi. Menin pistämään työvaatteet päälle ja laitoin punaiset hiukseni kiinni.
Tiskasin astioita ja siivosin keittiötä. Putsasin vielä jokaisen pöydän ja kattasin laseilla ja haarukoilla.
Parin tunnin kuluttua oli edelleen aika hiljaista. Muutama asiakas oli jo käynyt mutta silti oli niin hiljaista. Viikonloput ovat aina kiirellisiä koska tänne tulee aina silloin porukkaa. Monet kehuvat minun tacojani ja siksi he haluavat tulla tänne.
Keskityin paperihommiin kun kuulin jonkun huutavan nimeäni.
"Naomi sun kaveris on täällä!" Max huusi ja tuli itse jatkamaan paperitöitä.
"No moi, mites koulussa?" kysyin kun huomasin Laurenin seisovan tiskin takana.
"Me saatiin projekti" Lauren sanoi ja annoin hänelle kokista ja pieniä tacoja.
"Siistiä ! Minkälaisen?" kysyin ja istuin Laurenin viereen.
"Meijän pitää kuvata 3minuutin video ja lisätä jokku melodia sinne taustalle" Lauren selitti.
"Voi vähän siistiä ! voit kuvata nyt jos sulla on kamera mukana!" sanoin hymyillen.
"Mut arvaa miks tää projekti pitää tehä?" Lauren katsoi minua kysyvästi.
"Noh?" kohotin kulmiani kysyvästi.
"Opettaja valitsee 3 parasta videota ja yks niistä kolmesta pääsee kuvaamaan poikabändin musavideon!" Lauren sanoi innoissaan.
"Vähän siistiä!" kannustin hymyilevästi.
"Hei Naomi tuu tänne!" Max huusi huolestuneen kuuloisena.
"No mut mun pitää mennä tee vaikka läksyt siinä" sanoin ja kiirhedin takahuoneeseen.
Autoin Maxia paperitöissä. Kello lähestyi kuutta ja nopeasti ilmestyi enemmän porukkaa.
"Hei mä lähen kotiin!" kuulin Laurenin huikkaavan ihmis joukun takaa. Nyökkäsin ja heilutin kättäni.
Ihmisiä tulvi vartin välein enemmän sisälle. Annie otti tilaukset ja minä sekä Max teimme tacoja.
___________________________________________________________________________________
tässä eka osa !! Tää alku oli tosi lyhyt ja mitään ei oikein tapahtunut mutta ens osassa taitaa jo tapahtua ;) Seuraava osa tulee lauantaina ! :)
mitä piditte ?
Kuulostaa hyvältä :) Oisko saanu noiden päähenkilöiden kuvat tuonne? :)
VastaaPoistatä tarina on pelkkää kuvitelmaa eli tää ei oo totta ollenkaan ! :D joten miten saisin niistä kuvitetuista henkilöistä kuvan tänne ? eli kuvia ei ole :)
PoistaÄh, siis ku useis tarinoissa on henkilöistä kuvat. Laita hakuun weheartit, klikkaat sinne ja sieltä etit kuvan nimellä "girl". Siinä pitäis tulla tyttöjen kuvia jotka saa ladata ihan laittomasti ja käyttää niitä :) Googlesta älä ota koska se on sitte taas laitonta. :))
VastaaPoistakatotaan löydänkö sellasia kuvia :)
Poistahyvä alotus, en malta oottaa että 1D tulee kuvioihin. öää oon huono kommentoimaan, mut kirjotat hyvin niinku viime tarinaaki ja tällai. :)
VastaaPoistaSounds great ! Jatka pian ;)
VastaaPoista