sunnuntai 24. helmikuuta 2013

suddenly fall in love with you part 11

Lauren



Makasimme Louisin kanssa sängyllä ja juttelimme kaikenlaista tulevasta.
"Hei huomenna on Brit Awards ni haluutko tulla mun ns daamiks sinne?" Louis kysyi ja piti kädestäni.
"Se olisi ilo !Paitsi mulla on koulua..." sanoin ensin iloisena mutta muistin että huomenna on maanantai.
Siitä on nyt pari viikkoa kun näin ensimmäisen kerran pojat. Kuvasin Kiss You videon ja aluksi oli hankaluuksia mutta nyt seurustelen Louisin kanssa.
"No soitan sun opettajille ja kerron tilanteen,toivotaan että ne ymmärtää" Louis sanoi hymyillen.
"Soita mun rehtorille koska se kertois sit muille opettajille jne" selitin ja kaivoi puhelimeni laukustani ja annoin rehtorini numeron.
"No iltaa, tässä on Louis Tomlinson.." Louis alotti ja meni alakertaan puhumaan. Minä jäin Louisin sängylle makaamaan ja tujotin kattoa. Huokasin syvään ja pidin hiuksistani kiinni. Muistelin ekaa kertaa kun näin pojat. Ajatukseni olivat sinä päivänä sekaisin mutta olin rauhallisena. En voinut uskoa että saisin tavata pojat ja nyt seurustelen yhden maailman kuuluisimman pojan tai no miehen kanssa. Tällä hetkellä olen niin onnellinen. Pitkään aikaan en ole ollut näin onnellinen. Kumpa vanhempani näkisivät ja saisivat tavata Louisin mutta ei.
"Noniin saat tulla , kaikki on sovittu" Louis sanoi ja minä nousin seisomaan. Louis ojensi minulle puhelimeni ja asetti kätensä lantiolleni.
"Onko kaikki hyvin?" Louis kysyi kun huomasi surullisen ilmeen kasvoillani.
"Joo ,kerron myöhemmin ,mennään nukkumaanjooko?" sanoin Louisille ja suutelin tätä huulille.
"Sopii,voit taas ottaa minulta paidan millä nukkua" Louis sanoi ja siltti poskeani.
"Ei minun tarvitse koska otin varmuudeksi omat tavarani" sanoin ja vinkkasin silmää. Louis naurahti ja minä menin vessaan pesemään hampaat. Pesin myös meikit pois ja pistin hiukseni kiinni. Menin takaisin Louisin huoneeseen ja näin kun hän odotti jo sängyssä peiton alla.
"Tules tänne muruseni" Louis sanoi ja menin Louisin kainaloon. Hymyilin ja annoin hyvän yön suukon Louisille.
"Hyvää yötä" sanoin.
"Hyvää yötä rakas" Louis vastasi. Painon silmät kiinni ja nukahdin melkein heti.¨

Aamulla heräsi siihen kun tunsin että Louis ei ollut vieressäni. Ei kai hän ollut taas lähtenyt ja ei ollut herättänyt minua. Huokasin ja petasin sängyn. Järjestin vähän Louisin vaatteita kaappin nätimmin ja puin taas yhden suuren t-paidan päälleni ja vedin verskat jalkaani. Kävin vessassa ja pesin kasvoni koska se tuntui ihanalta kun on juuri herännyt ja pesee kasvot heti. Tulee raikas olo. Lähdin hiipien portaita alas. Kuulin kun joku touhusi keittiössä. Kurkistin hieman ja huomasin ruskeat hiukset ja raidallisessa paidassa olevan hahmon. Menin keittiöön hymyillen ja tämä hahmo halasi minua tiukasti.
"Huomenta rakas" Louisin ihana ääni kaikui korviini.
"Huomenta" sanoin ja tartuin Louisin molemmista käsistä. Tunsin kun hän siltti kämmenselkää ja kun hän pussasi hiuksiani. Hymyilin ja kohotin katseeni Louisiin ja tämä katsoi minuun. Hän suuteli minua hellästi.
"Tein vähän aamupalaa" Louis sanoi ja osoitti ruokapöytää joka oli täynnä kaikkea.
"Jaa vähän?!" sanoin typerällä ilmeellä. Pöydässä oli croistantteja , leipää ,kurkkua , tomaattia , kinkkua , juusto , paistettuja kananmunia , pekonia , puuroa , appelsiinimehua ,teetä ja kaikkea mahdollista.
"Ei me tätä kahestaa jakseta syödä." sanoin ja istuin pöytään.
"Ei me ollakaa kahestaa" Louis sanoi ja pian Harry, Naomi ,Liam ,Niall ja Zayn tulivat eteisestä.
"Huomentaa!" Naomi sanoi ja halasin häntä. Halasin kaikkia muitakin.
"Tänään illalla sitten brit awardsit !" Harry iloitsi syödessään.
"Harmin etten pääse" Naomi huokaisi.
"Kyl sä pääset, soitin sun töihin ja ne oli kaikki ok " huomasin Naomin ilmeestä että hän meni aivan lukkoon.
"Siis sä soitit kenelle?" Naomi kysyi ja huokaisi syvään.
"Emmä tiiä siis joku mies sieltä vastas ja sano että kaikki on ok" Harry hymyili tyytyväisenä. Samassa Naomin puhelin täirisi viestin merkiksi. Katsoimme Naomin kanssa toisiamme ja Naomi kaivoi puhelimensa. Hän huokasi ja nosti kasvoilleen hymyn.
"Mikäs nyt noin hymyilyttää" Harry kysyi ehkä vähän mustasukkaisella äänellä.
"Älä huoli ei se ollu ketään poika taino se oli mies nimittäin mun isä" Naomi naurahti ja siltti Harryn poskea. Harry irvisti ja jatkoi syöntiä. Saimme syötyä ja muut lähtivät jo O2 areenalle koska siellä valmistauduttaisin kunnolla. Minä ja Louis jäimme siivoamaan keittiötä. Pistimme kaikki siistiksi ja menin  pakkamaan laukkuni.
"Sut sitte laitetaan siellä paikan päällä valmiiks joten sun ei tarvii huolehtii mistään" Louis sanoi ja vinkkasi silmää minulle. Hymyilin vain ja pian olimme valmiit lähtemään.  Louis oli kohtelias ja avasi minulle auton oven ja sulki sen. Louis meni kuskin paikalle ja käynnisti auton. Matka ei ollut onneksi pitkä mutta O2 areena aika kauana keskustasta niin ainakin sanottiin.
Saavuimme areenalle ja faneja oli jo paljon paikalla. Louis tottakai pysähtyi ottaamaan heidän kanssa kuvia ja jakoi nimmareita. Menimme areenaan sisälle ja lähdimme kävelemään yhtä käytävää.
"Okei tuun tähän noin tunnin päästä ,nähään sillon" Louis sanoi kun pääsimme yhden oven eteen.
"Louis odota" sanoin ja tartuin tätä nopeasti kädestä. Katsoin Louisia ja tämä siltti hiuksiani.
"Unohdit yhden jutun" sanoin ja sitten Louis hymyili ja asetti huulensa minun huulilleni. Louis antoi vielä poskelleni pusun ja lähti toiseen huoneeseen. Koputin oveen ja joku nainen avasi sen.
"Olet varmasti Lauren, tule sisään" Nainen sanoi ystävällisesti ja astuin huoneeseen. Huone oli suuri ja se oli täynnä kauniita asuja ja meikkejä , hiusjuttuja ja kaikenlaista.
"vau.." sanoin ja naurahdin.
"Olen Kristen ja meikkaan sinut ja pistän hiuksesi gaalaa varten" Kristen sanoi hymyillen. Hymyilin vastaukseksi ja sitten aloin tutkia mekkoja. Kristen alkoi meikata minua. Hän pisti minulle musta silmämeikin mutta ei kumminkaan hirveän tummaa. Hiukseni hän ensin suoristi ja pisti laineet.
"Nyt saat valita itse mekkosi" Kristen sanoi. Aloin käydä läpi upeita kauniita mekkoja. Päädyin kuitenkin yhteen mustaan vähän polvien yläpuolelle ylettyvään emkkoon. Se oli olkaimeton. Puin sen ylleni ja otin mustat korkokengät.
"Olet todella kaunis" Kristen sanoi. Kurkkasin vielä peilistä ja hymyilin.
"Kiitos avustasi" halasin Kristeniä ja kiitin häntä. Pian ovelta kuului koputusta ja kurkkasin vielä nopeasti peiliin ja avasin oven.
"Vau..." Louis sanoi ja katsoi minua. Hymyilin ja pyörähdin ympäri. Vaikka minulla oli korkkarit Louis oli minua edelleen pidempi.
"Olet todella kaunis ,en ole nähnyt kauniimpaa tyttöä ennen" Louis sanoi ja suuteli minua.

___________________________________________________________________________________
ah jes mä sain tehtyy tänne tän osan !!! :D tuntuu että tästäki tuli ihan sika tylsä .... mutta joo hope u like it!

3 kommenttia:

  1. ää nää on ihania! jatkakaa nopeee;)

    www.ourdirectionstories.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Ihanaihanaihana ♥ c: Millon tulee jatkoo?(:

    VastaaPoista