perjantai 1. maaliskuuta 2013

suddenly fall in love with you part 12

Lauren



Louis ojensi kätensä ja tartuin siihen. Käsi kädessä kävelimme käytävää pitkin. Louis tujotti minua ja minä häntä.
"Odotetaan tässä Naomia ja poikia" Louis sanoi ja pysähdyimme. Nojasin seinää vasten ja huokasin syvään. Katsoin Louisiin ja tämä taas minua. Hän asetti toisen kätensä pääni yläpuolelle ja toisella kädellä hän siltti poskeani.
"Sä oot nii kaunis" Louis sanoi ja suuteli minua. Tuhannet perhoset lentelivät mahassani ihan kuin suudelma olisi ollut ensimmäinen.
"Kröhöm rajottakaas" Harryn ääni kuului takaamme. Käännyimme Louisin kanssa katsomaan muita ja naurahdimme. Lähdimme kohti areenaa ja käytäviä koristi jokaisen kuuluisan ihmisen nimmari. Katsoin kuinka Naomi ja Harry hymyilivät toisilleen ja pitivät kädestä. Pian saavuimme paikoilemme. Olimme yhden suuren pyöreän pöydän ympärille. Areena oli upea. Areenaa ympäröi katsomo johon fanit/tutut pääsisivät. Minä ja Naomi toisin pääsimme poikien kanssa samaan pöytään koska Harry järjesti kaiken. Lavan ympäröi samanlaiset pöydät missä me istuimme.
"Oletko okei?" Kuulin Louisin äänen korvanjuurellani ja hänen kätensä oli polvellani. Katsoin ensin polveani ja sitten katsoin Louisiin.
"Olen" sanoin ja suutelin tätä nopeasti.
Loppu ilta meni siinä kuin tutustuimme uusiin ihmisiin , näimme poikien upean esityksen ja he voittivatkin yhden palkinnon. Kerrankin meillä oli hauskaa ja huomasin Naominkin olevan iloinen.
Saavuimme Louisin luokse. Muut olivat lähteneet kotiinsa koska olivat väsyneitä. Olihan kello ties mitä kun olimme juhlineet yömyöhään.
"Meen suoraan nukkumaan, öitä rakas" Louis sanoi vähän humalaisella äänellään ja suuteli minua pitkään.
"Joo mä käyn suihkussa ja vähän siivoilen niin tuun sitten nukkuu,öitä" sanoin kun Louis jo meni yläkertaan ja heitti vaatteitaan ympäri asuntoa. Naurahdin ja huokasin. Laitoin vaatteeni pöydälle ja menin suihkuun. Otin pitkän suihkun ja sen jälkeen kuivasin hiukseni ja pistin ne nutturalle. Sitten siivoilin vähän. Louisin vaatteet vein pyykkiin ja imuroin ja siivosin keittiön.Kello taisi olla jotain viisi kun pääsin Louisin viereen. En kuitenkaan saanut unta. Pyörin sängyssä ja mietin kuluneita kuukausia. Tasan viikko niin pojat ovat jossain päin maailmaa. Istuisin yksin kodissani ja kaipaisin Louisin haleja ja pehmeitä suudelmia. Aika on mennyt niin nopeasti.

Viikon päästä

Nyt olisi se aika kun pojat lähtevät. Poijlla oli jo ollut Lontoossa neljä keikkaa O2 areenalla mutta silti nyt he lähtivät pois Lontoosta pitkäksi aikaa. Olin ollut jokseenkin huono oppilas koulussa viimisien viikon aikana koska en ollut keskittynyt kun mietin miten kamalaa olisi olla ilman Louisia. Olin asustellut Louisin luona koko viikon ja tavaroitani oli paljon Louisin luona. Nyt heräsin siihen kun Louis avasi verhot ja aurinko paistoi silmiini.
"Huomenta rakas" Louis sanoi ja suuteli minua.
"Onks sun ihan pakko mennä?"  sanoin surullisella ilmeellä.
"On.... sä tiedät sen" Louis sanoi ja istui viereeni. Hänellä ei ollut paitaa vain harmaat collegehousut. Katsoin häntä ja hän istui siinä pitäen kädestäni hymyillen.
"Miksi en voi tulla mukaan..." sanoin huokailen ja siirryin istumaan Louisin kainaloon.
"koska Paul sanoi etten keskittyisi muuhun kuin sinuun. En kyllä voi olla ajattelematta sinua kiertueella joten en voi muutenkaan keskittyä" Louis sanoi ja haisteli hiuksiani. Huokasin vain ja pian nousin ja pistin vaatteeni päälle. Söimme hiljaisuudessa aamupalaa. Tuntui kauhealta päästää Louis kiertueelle.
"Hei sinä otat nyt nämä avaimet ja saat asua täällä kun olen poissa" Louis sanoi ja ojensi avaimensa minulle kun oli pukenut.
"Oletko tosissasi?" kysyin ihmessäni. Louis nyökkäsi ja halasi minua tiukasti.
"Kai saatat kentälle?" Louis kysyi ja minä nyökkäsin surullisena. Autoin kantamaan Louisin kamoja autoon. Lähdimme ajamaan lentokentälle.

Samaan aikaan :


Naomi

Heräsin siihen kun kuulin astioiden pauketta keittiöstä. Puin nopeasti päivän vaatteet päälleni ja harjasin hiukseni. Menin keittiöön ja Harry boksereidensa kanssa sähläsi siivoten keittiötään.
"Huomenta" sanoin ja halasin Harrya. Minun pääni lepäsi hänen lämmintä rintakehäänsä vasten.
"Huomenta muru" Harry sanoi ja suutelimme.
"Tänään sitten lähdet" sanoin kesken aamupalan. Harry nyökkäsi hitaasti ja sitten istui viereeni.
"Mutta muista missä ikinä olenkin ajattelen sinua koko ajan ja en päästä sinua mielestäni ikinä" Harry sanoi ja piti käsistäni kiinni. Hymy valtasi kasvoni ja mahani oli täynnä perhosia.Suutelin häntä ja halasin häntä tiukasti.
"Olet minulle jotain niin tärkeää" Harry kuiskasi minulle.
"Sinä myös" sanoin ja halasimme vielä. Harry juoksi olohuoneeseen ja hyppäsi sohvalle.
"Hei Harry jos haluat olla ajoissa niin sun tarvis nyt mennä laittaa ittes valmiiks" sanoin nauraen kun Harry kiemurteli sohvalla.
"Mun tulee ikävä mun sohvaa, enkö saa hyvästellä?" Harry kysyi typerä ilme kasvoillaan.
"No senkus" sanoin nauraen ja menin parvekkeelle. Huokasin syvään ja kiersin käteni mahani päälle ja katsoin Lontoota. Ulkona oli viileää ja meinasin alkaa itkekä. En tulisi kestää ilman Harrya. Sekoisin ilman hänen ihania haleja ja suudelmia ja hänen typeriä vitsejään joita kukaan ei tajunnut. Pian kyyneleitä alkoi valua pitkin poskiani. Kylmät väreet peittivät kätensi ja kylmä tuuli puhalsi hiukseni sekaisin.
"Miksi itket?" Tunsin Harryn kädet ympärilläni ja hänen päänsä lepäävän olkapäälläni.
"Tulee niin ikävä, ikävöin sinua jo nyt" sanoin ja nojasin Harryyn.
"Voi rakas" Harry sanoi ja halasi minua tiukasti. Käännyin katsomaan Harrya ja tujotin hänen silmiään. Eih. En tulisi kestää tätä. En tulisi näkemään hänen timanttisia silmiään pitkään aikaan. En tulisi näkemään hänen suloista ihanaa hurmaavaa hymyä johon oikeasti ihastuin. Tai. Itseasiassa. Rakastuin. Rakastin Harryä. En halua päästää häntä menemään.
Pian kuitenkin siirryimme sisälle ja Harry pisti itsensä valmiiksi ja minä olin valmis lähtemään saattamaan poikia kentälle. Automatkan me tanssimme ja lauloimme biisien tahtiin ja nauroimme.
"Minä en kestä olla ilman sua 5-6kuukautta" sanoin itku kurkussa. Harry katsoi minua 'olen pahoillani' ilmeellä ja otti kädestäni ja suuteli sitä. Muut pojat olivat jo kentällä ja jakoivat faneille nimmareita ja ottivat kuvia.
"Vihdoin täällä" Niall sanoi hymyillen. Menimme poikien yksityislentokoneen luokse. Saimme Laurenin kanssa nähdä sen. Se oli upea ja tilava. Hetken hengailimme poikien kanssa jotka olivat innoissaan tulevasta. Istuin Harryn sylissä ja pääni lepäsin hänen harteillaan. Lauren istuin Louisin sylissä ja he pussailivat välillä.
"Okei pojat, 5minuuttia ja lähtö !" Paul huusi koneen toisesta päästä. Katsoin Harrya surullisesti. Halasin ensin Zayniä , Liamia ja Niallia sekä Louisia.
"No pitäkäähän hauskaa ja olkaa varovaisia ,älkää tehkö mitään typerää" Lauren sanoi pojille.
"Okei äiti" Niall sanoi leikkimielellä ja halasi Laurenia. Käänsin katseeni Harryyn ja hyppäsin tämän syliin.
"Harry ennenkuin menet minun pitää kertoa jotain..." sanoin ja nielaisin raskaasti. Harry katsoi minua kysyvästi.
"Öm...Uhm..." aloitin kun pääsin Harryn sylistä alas.
"Minä rakastan sinua" kuiskasin hiljaa Harryn korvaan. Harryn kasvoille muodostui se suuri ja hurmaava hymy.
"Minäkin rakastan sinua" Harry sanoi kuiskaten korvaani ja siirsi huulensa poskelta huulilleni. Hän siirsi kätensä lantioni ympäri ja minä sijoitin käteni Harryn niskan taakse. Harry suuteli minua pehmeillä huulillaan pitkään ja romanttisesti. Halasin häntä vielä tiukasti ja vaihdoimme muutamat pusut. Käänsin katseeni Louisiin ja Laureniin jotka tekivät aivan kuten me.
"Tämä ei ole reilua. Joten nyt RYHMÄHALI!" Niall huudahti ja Liam sekä Zayn Niall mukanaan ryntäsivät ympärillemme. Minä ja Lauren olimme ryhmähalin keskellä.
"Noniin tytöt aika mennä" Paul sanoi ovelta. Vielä nopeasti halasimme tiukasti ja suutelimme Harryn kanssa ja niin teki myös Lauren ja Louis.
"Ota avaimeni, pidä autostani huolta ja kämpästäni" Harry sanoi ja asetti avaimensa taskuuni. Nyökkäsin ja sitten kyyneelet alkoivat valua pitkin poskiani.
"Jutellaan skypessä,puhelimessa ja kaikintavoin pidetään yhteyttä!" Lauren sanoi ja astuimme ulos koneesta.
"Heippa , ootte ihania!" Pojat huusivat ja vilkuttivat. Nyt kyyneleeni valuivat nopeammin poskiani pitkin ja niitä tuli enemmän. Vilkutimme Laurenin kanssa pojille niin kauan kuin me heidät näimme ikkunoista. Kyyneleita valui edelleen poskiani pitkin ja seurasin lentokonetta niin kauan ennenkuin se katosi pilvien taakse.



___________________________________________________________________________________
noniii sori ku tän kans kesti mut ollu nii kiire taas ! mutta joo jatkoo tulee viel nyt vklp aikana tai ainaki pyrin siihen ! No mutta toivottavasti jaskoitte odottaa !
mitä piditte?

6 kommenttia:

  1. Aivan ihana! Oon rakastunu näihin sun tarinoihin, toivottavasti jatkat pian <3

    VastaaPoista
  2. Todella upea! <3 <3 <3 millon tulee lisää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos <3 mä en tiiä millon tulee , mut yritän saada mahdollisimman pian :)

      Poista
  3. Taaas kerran ihana! Äää, sulla on tullu noita osia niin nopeeta, etten oo ees kerenny kommentoida ku oon jo itekki alottanu kirjottelee:D Muttajoo aiiivan täydellinen ! <3

    VastaaPoista