lauantai 6. heinäkuuta 2013

mysterious love part 9

Sarah

Kävin pikaisesti pesemässä hiukseni ja sitten kuivasin ne. Kiharsin hiukseni mutta en tehnyt kunnon kiharoita pienet laineet vain. En meikannut hirveästi, pistin vain meikkivoidetta ja poskipunaa ja ripsaria. Menin vaatekaapilleni. Otin tummat pillifarkut ja pistin ne jalkaani. Otin myös valkoisen löysähkön topin jossa oli kaulukset. Pistin topin päälle vaalean bleiserin. Otin pallokorvikset ja sitten pienen laukun johon mahtui hyvin puhelin ja rahaa. Samassa puhelimeni piippasi tekstiviestin merkiksi.
"Hei kulta ! Olemme tulossa isäsi kanssa kotiin ensi viikolla, toivottavasti sinulla on kaikki hyvin ! x - Äiti"  Kasvoilleni muodostui pieni hymy ja ilmoitin äidilleni kaiken olevan loistavasti. Vilkaisin nopeasti peiliin ja pörrötin hiukan hiuksiani. Otin laukkuni ja lähdin alakertaan. Hörppäsin lasillisen kylmää vettä ja menin eteiseen. Otin eteisestä valkoiset kangas kengät ja pistin ne jalkaani. Vilkaisin kelloa ja olin hyvissä ajoin. Ehdin hyvin kävellä sovitulle paikalle.
Astuin asunnosta ulos ja suljin oven varmistaen että ovi meni lukkoon. Kävelin etupihan poikki portille ja siitä lähdin kävelemään kohti keskustaa.
Ihmisiä oli liikeellä, eniten ehkä nuoria aikuisia koska oli jo ilta ja kaikki baarit aukeavat. Oli jo hämärää ,mutta onneksi ei satanut. Pilviä näytti taivaalla olevan ja pieni tuuli puhalsi välillä mutta muuten oli hyvä ilma.
Kävelin rauhallista tahtia sovitulle paikalle. Hymyilin vanhuksille jotka kävelivät minua vastaan. Kävelin rauhallista tietä kohti London Eyetä. Aloin kävellä vähän nopeammin kun alkoi tulla kylmä. Jos haluatte tietää niin minulle tulee kylmä erittäin helposti. Saavuin sovitulle paikalle ja katsoin ympärilleni. Zayn ei ollut vielä tullut. Otin puhelimeni ja selailin twitteriäni ja facebook etusivua.
Hetken kuluttua tunsin jonkun kädet menevän ympärilleni.
"Moi muru" tuttu ääni kuiskasi korvaani. Tunnistin äänen ja käännyin hymyillen Zayniä kohti. Katsoin häntä hetken silmiin ja suutelin häntä huulille.
"Mihi me mennää ?" kysyin hymyillen. Zayn tarttui minua kädestä ja lähimme lippuluukulle.
"Käydään tuol ylhäällä" Zayn sanoi ja pussasi minua poskelle. Pääsimme pian London Eyen kyytiin.
"Mihin me tän jälkee mennään ?" kysyin kun nousimme korkeammalle.
"Syömään" Zayn sanoi ja halaili minua takaapäin. Nojasin kaiteeseen ja ihailin maisemia.
"Täällä näyttää upealta" sanoin iloisesti.
"Sä näytät upeimmalta" Zayn kuiskasi korvaani. Poskilleni nousi pieni puna ja hymyilin pienesti.

Kun olimme päässeet London Eyestä pois kävelimme tien varteen ja otimme taksin. Taksi ajoi vähän syremmälle keskustasta. Saavuimme pienehkön ravintolan eteen. Zayn maksoi taksin ja tarttui minua kädestä. Hän avasi ravintolan oven ja astuimme sisälle.
"Hei ja tervetuloa, olisiko teillä pöytä varattu ?" Nainen kysyi kohteliaasti.
"Hei ja varaus on nimellä Malik" Zayn sanoi hymyillen.
"Selvä, tänne päin olkaa hyvät" Nainen sanoi ja johdatti meidät ikkunnan luona olevalle pöydän luo.
"Tässä ruokalistat, haluaisitteko jotain juotavaa ?" Nainen kysyi.
"Minä otan ison lasin kylmää vettä" sanoin hymyillen.
"Ja minulle myös" Zayn sanoi ja katsoi minua ensin hymyillen sitten naista.
"Selvä" Nainen vastasi hymyillen ja lähti tiskille. Tutkin ruokalistaa joka oli täynnä hyviä ruokia.
"Mitä sinä otat?" kysyin Zayniltä.
"Varmaan kana tortillan ja siihen jonkun keiton, entä sä ?" Zayn hymyili.
"Lehtipihvin ja ceasar salaatin" sanoin. Pian nainen tuli ja hymyili meille ojentaen juomamme. Hän kirjasi tilauksemme ylös ja lähti taas tiskille.
"Zayn.." aloitin hiljaisena.
"Niin..?" Zayn sanoi hymyillen.
"Mitä luulet mitä pojat meinaisivat jos he saisivat tietää meistä" kysyin hiljaa.
"Harry luultavasti tappaisi minut ja muut olisivat varmaan iloisia puolestamme" Zayn sanoi vähän naurahtaen.
"En vain ymmärrä mitä väärää siinä olisi jos tapailisimme julkisesti" ihmettelin.
"En minäkään ,mutta Harry ei varmaan pitäisi jos seurustelisin hänen ystävän kanssa joka on hänelle kuin sisko" Zayn sanoi vaatimattomalla hymyllä.
"Jos sallit menen käymään vessassa" Zayn sanoi ja nousi pöydästä suunnaten vessaan. Kaivoin puhelimeni ja menin twitteriin.
"Mikä mukava ilta mahtavassa seurassa :) xo" twiittasin. Selailin twiittejä ja pian huomasin Louisin twiittaavan minulle.
"Sen kyllä huomaa , hyvää seuraa sinulla ;)) x" tujotin twiittiä shokissa. En viitsinyt katsoa ympärilleni odotin hiljaa että Zayn tulee takaisin.
"Mikä hätänä ? näytät siltä kuin olisit nähnyt aaveen" Zayn naurahti istuessaan takaisin paikalle. Näytin hänelle twiitin ja hän naurahti. Ja samassa vieressämme oli henkilöt joita emme odottaneet näkevämme.
"Tämäpä mukava yllätys" Louisin nauravainen ääni kuului. Katsoimme molemmat Zaynin kanssa Louisia ja tämän vieressä olevaa tyttöä nolostuineina.
"Mitäs te täällä teette ? Ja vielä kahdestaan" Louis kysyi.
"öömm.." Zayn aloitti.
"Törmäsimme kaupuingilla ja ajattelimme lähteä syömään" selitin hätä valheeksi.
"Ja pyh...tiedän että olette treffeillä, älkää huoliko en kerro muille" Louis hymyili. Tässä on kai pakko luottaa Louisiin.
"Ainiin, tosiaan, tässä on tyttöystäväni Eleanor" Louis esitteli.
"Hauska tutustua" sanoin hymyillen ja halasimme Eleanorin kanssa.
"Tyttöystävä ? Hetki sitten olitte vielä 'vain kavereita'" Zayn naurahti halaten Eleanoria. Eleanor naurahti.
"Haittaako jos liitymme seuraan?" Louis kysyi. Katsoin Zayniä hymyillen.
"Ei, istukaa vaa" Zayn hymyili. Istuimme Zaynin kanssa nyt vierekkäin ja Eleanor ja Louis meitä vastapäätä. Pian tarjoilijat toivat meidän ruokamme pöytään, onneksi tajusivat tuoda Eleanorin ja Louisin ruuat myös Söimme täydessä kiusallisessa hiljaisuudessa. Kunnes Louis sai syötyä ja avasi suunsa.
"kauan olette tapailleet?" Hän kysyi.
"Ei me tapailla" Zayn protestoi.
"Ai ette" Louis katsoi meitä kysyvästi.
"Ei" sanoimme Zaynin kanssa samaa aikaan.
Tutustuimme taino minä tutustuin Eleanoriin joka oli todella mukava ja ihana. Parin tunnin juttelun jälkeen pääsimme lähtemään ravintolalta.
"Mitä jos menemme rannalle kävelemään?" Louis ehdotti.
"Hyvä idea ja täydellinen päätös tälle illalle" Eleanor sanoi ja tarttui Louisia kädestä. Minä ja Zayn kävelimme vähänmatkan päässä toisitamme.
"Kyl te voitte käsistänne pitää , en mä teistä kerro kellekkään" Louis sanoi hymyillen.
"En mäkään sano sanaakaan" Eleanor hymyili. Hymyilimme heille ja Zayn tarttui hellästi kädestäni. Hymyilin hänelle ja lähdimme kohti rantaa. Nauroimme Louisin typerille vitseille ja pidimme hauskaa.
Rannalla juoksimme meren ääressä ja lauloimme , tanssimme ja sekoilimme.
"Louis ! Meidän pitää mennä!" Eleanor huusi Louisille joka juoksi Zaynin kanssa kilpaa meitä kohti. Louis nappasi Eleanorin syliinsä ja Zayn minut.
"Eih-" Louis aloitti kunnes Eleanor keskeytti Louisin suutelemalla häntä.
"Joo nii pitää" Louis hymyili ilkikurisesti. Toivotimme hyvät illan jatkot ja jäimme Zaynin kanssa vielä rannalle. Menimme laiturille ja istumaan laiturin päähän. Tärisin jo kylmyydestä ja Zayn huomasi sen. Hän otti minut jalkojen väliinsä ja halasi minua tiukasti.
"Mitä teemme huomenna?" Kysyin hiljaisuuden keskeltä.
"Meillä on huomenna haastatteluita" Zayn vastasi tylsityneellä äänellä.
"Eikö kiinnosta vai ?" naurahdin.
"No ei oikeastaan jokaisessa haastattelussa kysytään samanlaisia kysymyksiä" Zayn sanoi ja haukotteli.
"laula minulle" sanoin.
"Mitä laulan?" Zayn kysyi.
"Little Things" vastasin ja Zayn alkoi laulamaan hiljaa.

Olimme lähteneet rannalta ja Zayn saattoi minut kotiin. Tai siis Harryn luo. Halasimme ja pussasimme ja Zayn lähti. Tutkin laukkuni läpi mutta avaimia ei löytynyt. Tietenkin unohdin ne. Juoksin takapihalle ja otin vara-avaimen kukkaruukun alta ja avasin takaoven.
"Harry ootko kotona!?" huusin.
"Oon tässä, älä huuda" Harry sanoi takaani. Kiljaisin kun säikähdin. Harry nauroi ja meni keittiöön.
"Oliko hauska ilta?" Harry kysyi samalla kun joi mehua.
"Joo ihan, oon vaa nii väsyny että meen nukkumaan suoraan" sanoin haukotellen.
"okei tota meil on huomen haastattelui että herätänkö ku lähen?" Harry kysyi ennen kuin menin ylös.
"Ei tarvitse" hymyilin.
"Okei , no öitä" Harry sanoi ja meni olohuoneeseen.
"Öitä" mumisin vastaukseksi. Menin huoneeseeni ja vaihdoin heti yöpuvun päälle. Kävin vielä pesemässä hampaat ja meikit pois. Laitoin hiukset kiinni ja hyppäsin sänkyyn. Puhelimen laitoin vielä lataukseen ja sitten selasin twitteriä vielä. Sammutin valon . painoin silmät kiinni ja nukahdin.


___________________________________________________________________________________
uutta osaa pukkaaa :)
kirjottelen taas ku jaksan ((((:

6 kommenttia:

  1. Ei varmaa sais lukee väsyneenä, nauran täällä ihan vääränä;
    "Kävin vielä pesemässä hampaat ja meikit pois", sain tosta sen käsityksen että se pesi sen hampaat pois XD

    -Väsynyt iltavilli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo mutta en kyllä sitä tarkottanu :DDDDDDDDDDDDDDDD

      Poista
  2. Hampaat pois?XD joo täs ei pitäis kommata muiden kommenttei muttaaaa... Iha hyvä ;)

    VastaaPoista
  3. tosi ihana :) jatkoo pian!

    http://onedirectionnovelleja1d.blogspot.fi/?m=1

    http://www.veeradreamer.blogspot.fi/?m=1

    VastaaPoista